Kylpylä- ja terveysloma

Terveyttä Läänemaalta!

Kansantarina kertoo, kuinka 1800-luvun alussa nuori kihlakunnan lääkäri Carl Abraham Hunnius oli Haapsaluun tultuaan huomannut, että paikalliset asukkaat hoitivat reumaisia niveliään lämpimällä merimudalla, ja he kertoivat sen auttavan. Hunnius tutkitutti mudan koostumuksen ja selvisi, että Haapsalun merimudalla todella on hoitava vaikutus. Siten sai alkunsa Haapsalun kylpyläperinne.

Ensimmäiset tiedot mutakylvyistä Haapsalun yleisissä saunoissa ovat peräisin jo Hunniusta edeltävältä aikakaudelta. Haapsalun merimuta on tällä hetkellä yksi Viron eniten tutkituista mudista, ja Haapsaluun tulee joka vuosi satoja ellei tuhansia ihmisiä hoitamaan terveyttään paikallisten kylpylöiden mutakääreillä. Mudan ohessa kautta aikain on kuitenkin pidetty tervehdyttävänä myös paikallista raitista ilmaa ja merivettä.

Raitista ilmaa Läänemaalla riittää, sillä maakunnan pinta-alasta 44 % on metsän peitossa. Monin paikoin Läänemaalle on rakennettu raittiissa ilmassa liikkumista varten kuntopolkuja, esimerkiksi Haapsalun lähelle Parkmetsan puistometsään ja Palivereen, jonne rakennetaan matkailu- ja kuntourheilukeskusta. Vanhalle ratapenkereelle rakennettua 60 kilometrin pituista terveystietä pitkin voi kulkea Haapsalusta Riisipereen. Moneen paikkaan on rakennettu myös kevyen liikenteen väyliä.

Sekä Haapsalussa että muualla maakunnassa on rakennettu ja kunnostettu vuosien mittaan erilaisia urheilulaitoksia – voimistelusaleja, stadioneja, kuntosaleja ja pallokenttiä. Kylpylähotellien vesipuistojen lisäksi kylpemisestä voi nauttia myös Haapsalun kylpylässä.

Uusinta muotia Läänemaalla on joogan harrastaminen. Alueella järjestetään erityylisiä ja vaikeustasoltaan erilaisia joogatunteja. Joogan suosiota on lisännyt varmasti vuonna 2012 Haapsalussa ensimmäistä kertaa järjestetty joogafestivaali, joka toi kaupunkiin tuhansia joogan harrastajia.

Säätila

Lämpö:
-

Tarkempi säätila

Varaa majoitus

Kalenteri

Toukoku 2017
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31
European Union Regional Development Fund